liâššlõõttâd (verb)

• panna maata

  Son suutti seeiʹbes ool de liâššlõõđi čuâkkaz ool

  Hän suuttui hännälleen ja kävi makuuleen tielle.

  Mõõni, bieʹss mõõni, liâššlõõđi ǩeeʹjjmieʹldd arkku. Võnnlõõđi võl ǩiõđees nääiʹt.

  Piru meni ja kävi pitkäkseen arkkuun. Venytteli vielä käsiään näin.

  Tij vueʹđđed, liâššlõõttâd vueʹđđed.

  Nukkukaa, menkää maate nukkumaan.

  Ooumaž tõt rieʹŋǧǧii: «Mii leäk, roomâs mâna leäk! Liâššlõõđ meädda!»

  Ihminen se karjaisi: »Mikä sinä olet, taidat olla kummitus! Painu takaisin makuulle!»